keskiviikko 30. marraskuuta 2011





Hieman karu seurasaari näin syksyllä. Kaunis silti. (viimeinen kuva kesältä)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Hetken aikaa oli jo näin kuulasta ja kaunista. Nyt vain sataa tihuuttaa harmautta.

Tänään olisi minulla ollut pikkujoulut,sellaiset joihin pitkästä aikaa olisin halunnut mennä,mutta en sitten itsestäni johtumattomista syistä päässytkään.
Huomenna tehdään jotain mukavaa. hauskaa viikonloppua:-)

lauantai 19. marraskuuta 2011



Haaveilen tuollaisesta kauniista kaakelista vessaan. kuva vanhan talon elämää-kirjasta
ja piirtelen talitiaisia,tuliskohan tuosta joulukortti? en tiedä,ehkäpä.
Käytiin aamulla kirjastossa ja lainattiin hirmumäärät kirjoja.

torstai 17. marraskuuta 2011











Isänpäivänä sienimetsässä. Punaisen pilkahdukset puutarhassa saivat punarinnan muodon paperilla.  Huomatkaa ruokapöydän siisteys...

tiistai 15. marraskuuta 2011


koska sairastuin aikalailla ja jouduin sairaalaan saakka,en ole kerinnyt tännekään.
Nyt olen jo kotona ja voin jo paljon paremmin. yleiskuntoni on ilmeisesti sen verran hyvä,että vaikka kuume kolkutteli jo 40c en heti edes tajunnut olevani kipeänä.
Nyt kun olen vielä sairaslomalla ja jaksan lukea aloin lukea yllä olevaa kirjaa. olen joskus ehkäpä sitten liian nuorena sitä lukenutkin,mutta silloin 500 sivua nujersivat minut-nyt nautin.
Ja suosittelen:-)